Esiintyjät 2023

Esiintyjät 2023

Luosto soi! -festivaalilla on jälleen mahdollisuus kuulla pitkän kansainvälisen uran tehneiden taitelijoiden lisäksi kiinnostavia nuoremman polven suomalaisia ja kansainvälisiä huipputason muusikoita Englannista, Italiasta, Ranskasta, Ruotsista ja Yhdysvalloista. Tämän vuoden orkesterivieraamme on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Kokkolasta.

Kuva  Karolina Isaksson

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri 

Festivaalin pääkonsertissa esiintyvä vuonna 1972 perustettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaisorkestereihin. Orkesteri loi perustajansa, kapellimestari Juha Kankaan johdolla kunnianhimoisen profiilin, jonka tavaramerkkejä ovat herkästi reagoiva, dynaaminen yhteissointi ja laaja ohjelmisto barokista tähän päivään.

Orkesterin aktiivinen rooli oman aikansa musiikin tekijänä on tuottanut yli 190 kantaesitystä, joista monet ovat orkesterin tilauksia. Kotimaisten säveltäjien lisäksi tiiviitä yhteyksiä on luotu Pohjoismaiden ja Baltian säveltäjiin. Laajaa kansainvälistä arvostusta nauttivalle orkesterille on myönnetty muun muassa Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto vuonna 1993. 

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri on tehnyt yli 80 äänitettä, jotka ovat herättäneet kansainvälistä huomiota ja levittäneet orkesterin mainetta maailmalla.

Orkesterin taiteellinen johtaja on Malin Broman. Kotipaikkansa Kokkolan lisäksi orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaassa ja ulkomailla.


Kuva Mario Ramirez

Aku Sorensen, festivaalin taiteellinen johtaja

Nuori amerikkalaissuomalainen kapellimestari Aku Sorensen on Luosto soi! -festivaalin taiteellinen johtaja. Sorensen on San Franciscon lahden ympäristössä kasvanut viulisti, joka asuu nykyään Suomessa ja on valmistunut orkesterinjohdon maisteriksi Sibelius Akatemian kapellimestariluokalta Sakari Oramon oppilaana. 

Nuoresta iästään huolimatta Sorensen on ehtinyt johtaa useita suomalaisia orkestereista, näistä mainittakoon Tapiola Sinfonietta, Turun filharmoninen orkesteri, Lapin kamariorkesteri, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri ja Jyväskylä Sinfonia.


Taiteilijat