Uutisarkisto 2023

Uutisarkisto 2023

Tiedote 1.8.2023

Luosto soi! -festivaali onnistui lauantain sateista huolimatta hyvin

Kolmannen kerran 27.-30.7. järjestetty festivaali onnistui jälleen keräämään klassisen musiikin ystävät Luostolle, Pyhätunturille ja Sodankylään.

Kymmenestä konsertista viisi eli avajaispäivän konsertit Luoston Hovissa ja Sodankylän geofysiikan observatoriossa, perjantain konsertti Sodankylän vanhassa kirkossa sekä lauantain konsertit Jaakkolan porotilalla ja Lampivaaran Ametistikaivoksella olivat loppumyytyjä. 

Perjantai-iltana aurinko helli yleisöä Aittakurussa, mutta lauantain Ukko-Luoston pääkonsertin alkuun osunut sade verotti selvästi yleisömäärää. Ennakkoon toimitettujen lippujen perusteella näyttää siltä, että moni lipun jo hankkineista jäi huonon sään vuoksi tulematta konserttiin. 

– Sääriskeistä huolimatta festivaalimme ainutlaatuiset Luoston ja Pyhätunturin ulkoilmalavat ovat kuitenkin selkeitä vetovoimatekijöitä ja tulevat olemaan konserttipaikkoina myös ensi vuonna, toteaa festivaalin tuottaja Helena Lemminkäinen.

Vaikka lauantain sää olikin varsin sateinen, festivaalille asetetut kävijätavoitteet saavutettiin. Konserttikäyntejä oli noin 1000.

Kaikki esitykset onnistuivat hyvin, ja spontaani yleisöpalaute niin festivaalin ohjelmistosta kuin käytännön järjestelyistäkin oli erittäin hyvää.

– Olemme todella otettuja siitä, miten lämpimästi yleisö otti taitelijamme ja konsertit vastaan. Tunnelma oli jokaisessa konsertissa upea. Muusikot kehuivat, että festivaalilla oli parhaimpia yleisöjä, joille he ovat koskaan soittaneet, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Aku Sorensen.

Luostolta konserttipaikoille järjestetyt bussikuljetukset saivat hyvää palautetta. Yhteiskuljetuksilla pyrittiin tekemään siirtymät konserttipaikoille yleisölle mahdollisimman helpoksi. Tämä paransi ilman omaa autoa festivaalille saapuville tapahtumien saavutettavuutta ja vähensi yksityisautoilua luontoympäristössä.

Ennen festivaalin alkua Sodankylässä, Luostolla ja Pyhätunturilla järjestetyt maksuttomat pop-up-esitykset sekä perjantain ja lauantain aamuesitelmät kiinnostivat yleisöä.

Myös tänä vuonna festivaalille tultiin Lapin maakunnan lisäksi eri puolilta Suomea, mikä lisää tapahtuman aluetaloudellista merkitystä ja tukee paikallista yrityselämää. Merkille pantavaa on myös se, että Luosto soi! festivaalilla oli nyt aiempia vuosia enemmän kansainvälistä yleisöä.

Luosto soi! -festivaali ja Lapin luonto ovat ainutlaatuinen kokemus taiteilijoille, mitä heijasti hyvin monen taiteilijan toive päästä soittamaan Luostolle myös ensi vuonna. 

Vuoden 2024 festivaalin valmistelut ovat käynnissä, ja ensi vuoden tapahtuma on 1.-4.8. Festivaalin järjestää vuonna 2019 perustettu Kuusikko soi ry.


Tiedote 27.7.2923

Luosto soi! -valokuvakilpailun voitto kuvalla Erämaan laidalla

Kilpailun voitti kotkalainen pohjoisessa retkeilevä Timo Vesterinen. Voittokuva Erämaan laidalla on otettu kilpailun ensimmäisellä jaksolla, kun kuvattiin syksyä. Lisäksi jaettiin kaksi kunniamainintaa.

Kilpailussa haettiin vuoden 2023 festivaalin Maasta taivaaseen -teemaa ilmentäviä kuvia. Kilpailuun saatiin 150 otosta, jotka on kuvattu Luostolla, Pyhätunturilla tai muilla pohjoisilla paikoilla.

Valokuvauksen harrastajille tarkoitettu Luosto soi! -valokuvakilpailu on tuonut uudenlaisen, vuodenkierron kattavan tapahtuman lappilaiseen kulttuurielämään.

Kilpailun ensimmäisen vaiheen tuomarina toimi liminkalainen valokuvaaja Irma Kaarnes. Hän valitsi kultakin kuvausjaksolta finaaliin menevät kuvat, yhteensä 12 kuvaa. 

– Tämän vuoden kilpailussa olivat iloisesti läsnä kaikkien vuodenaikojen vahvat värit. Perinteisten luontokuvien lisäksi oli ilahduttavaa nähdä laaja kirjo luovilla tekniikoilla toteutettuja kuvia, sanoo kilpailun voittajan ja kunniamaininnan saajat valinnut valokuvaaja Kaisa Sirén.

Kilpailun voittanut Timo Vesterinen kertoo nauttivansa luonnossa liikkumisesta. Hän on aloittanut valokuvauksen harrastamisen yli 40 vuotta sitten ja on kuvannut myös työkseen. Eläköitymisen jälkeen valokuvaus on hänelle jälleen harrastus.

Vesterinen käyttää kuvissaan monia erikoistekniikoita ja toteaakin, että kameralla ”kopioinnin aika” on ohi eli perinteinen luontokuvaus ei enää kiinnosta häntä. Nyt häntä puhuttelevat luonnon synnyttämät tunteet ja niiden tulkinta.

Sirén toteaa arviossaan, että voittajakuvasta huokuu mystinen tunnelma ja se oli helppo valita voittajaksi. Kuva on varsin tumma ja se tekee siitä öisen maiseman. Kuva noudattaa hyvin kilpailun teemaa. Kuva on mainio osoitus siitä, mitä monivalotuksilla voidaan saada aikaan, kun se taito on hallussa. 

Kunniamaininnan saivat sodankyläläinen Jari Rantapelkonen kuvalla Kaamosaurinko ja Juhani Juntti Kalmarista kuvalla Syystuulet.

Lausunnossaan Sirén toteaa, että Kaamosauringossa on juuri se ihana tunnelma, jonka voi kokea vain kylmänä kaamospäivänä. Hiljainen tunturimaisema, mikään ei liiku ja värit ovat unenomaiset. Kuva heijastaa kaamoksen pehmeää tunnelmaa, kun maailma on peittynyt valkoiseen vaippaan. Mutta silti värit ovat voimakkaasti läsnä.

Syystuulet-kuvassa on voimakas tuulen tunnelma, joka on saatu aikaan kameraa onnistuneesti liikuttamalla valotuksen aikana. Pyörähtävä liike voimistaa tuulista vaikutelmaa ja muistuttaa tulevista syksyn säistä. Kuva tukee täydellisesti kilpailun teemaa, ja siinä on kaunis syksyinen värimaailma, arvioi Sirén.

Voittaja saa palkinnoksi 500 euron lahjakortin valokuvausalan liikkeeseen. 

Valokuvakilpailun finaaliin päässeisiin kuviin voi tutusta Luosto soi! -festivaalin aikana 27.-30.7. Lapland Hotels Luostotunturin aulassa. 

Festivaalin jälkeen näyttely siirtyy Sodankylän kunnantalolle, jossa näyttelyyn voi tutustua 8.8.-29.9. kunnantalon aukioloaikoina. 

Valokuvakilpailua on tukenut Fotonordic Oy.


Tiedote 17.7.2023

Luosto soi taas – tarjolla tuttuja klassikoita ja uusia elämyksiä luonnon näyttämöillä

Luostolla, Pyhätunturilla ja Sodankylän kuntakeskuksessa 27.-30.7. järjestettävän klassisen musiikin Luosto soi! -festivaalin ohjelmistossa on kymmenen esitystä. Kesällä 2023 tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun klassinen musiikki soi Luostolla ensimmäisen kerran ja tunturissa kantaesitettiin Kalevi Ahon Luosto-sinfonia. Ahoa kuullaan myös vuoden 2023 avajaiskonsertissa.

Luoston luonto on vahvasti läsnä. Konsertteja on muun muassa Aittakurun kiviseen kuruun rakennetulla näyttämöllä, jossa perjantai-iltana 28.7. kuullaan tuttuja ja rakastettuja suomalaisia runoja ja lauluja Eija Ahvon, Juho Punkerin ja Tuula Hällströmin esittämänä.

Festivaalin teema Maasta taivaaseen näkyy konserttipaikkojen valinnoissa. Torstai-illan 27.7. taivasteemainen konsertti on Sodankylän geofysiikan observatoriossa. Konserttikäyttöön on saatu myös Sodankylän vanha hirsikirkko, jossa perjantain iltapäiväkonsertti kuljettaa kuulijoita läpi kolmen vuosisadan.

Lähelle maan aarteita päästään lauantai-iltana Lampivaaran Ametistikaivoksella järjestettävässä konsertissa, jossa esiintyy muun muassa Helsinki Lied kilpailussa palkittu brittiläinen sopraano Olivia Moss. Konsertin jälkeen yleisöllä on mahdollisuus etsiä ja löytää oma ametistinsa.

Festivaalin pääkonsertissa lauantaina Ukko-Luoston ulkoilmalavalla esiintyy kansainvälisesti arvostettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Malin Bromanin johdolla solistinaan sellisti Tomas Djupsjöbacka. Vuonna 1972 perustettu orkesteri on tehnyt yli 80 äänitettä, jotka ovat herättäneet kansainvälistä huomiota. Viulisti Malin Broman aloitti orkesterin taiteellisena johtajana vuonna 2019.

Pääkonsertin aloittaa Andrea Tarrodin Paradisfåglar. Sen jälkeen kuullaan Jaakko Kuusiston Sellokonsertto op. 38, joka sävellettiin 2018-2019. Se jäi viimeiseksi hänen itsensä viimeistelemäksi teokseksi. Väliajan jälkeen kuullaan yksi jousiorkesterimusiikin ydinteoksista. Twistillä. Tchaikovsky with a Twist on Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin tilaama kokonaisuus, jossa Pjotr Tšaikovskin legendaariseen Serenadi jousille on sijoitettu neljä uutta välisoittoa, jotka on tilattu Sibelius-Akatemian opiskelijoilta.

Lauantaina yleisölle tarjoutuu mahdollisuus vierailla porotilalla, jossa klassisten teosten lisäksi kuullaan joikua ja lappilaisia tarinoita sekä nautitaan lappilaisia herkkuja. Konsertin emännöi Jaakkolan porotilan emäntä Anu Magga.

Festivaalin ohjelmistossa on jälleen monipuolinen kattaus orkesteri- ja kamarimusiikkia sekä sooloesityksiä. Mukana on tuttuja klassikoita kuten Franz Schubertin Jousikvintetto ja Johannes Brahmsin Jousisekstetto nro. 2 sekä uudempaa musiikkia ja harvemmin kuultuja teoksia. 

Nykymusiikkia edustaa esimerkiksi Luontokeskus Naavan konsertissa perjantai-iltana 28.7. esitettävä George Crumbin Black Angels. Teos syntyi Vietnamin sodan verisimpiin aikoihin. Teoksen sanomalla onkin selkeä yhtymäkohta Ukrainan murhenäytelmään, heijasteleehan teos ihmisen sokeaa pahuutta.

Ohjelmiston suunnittelussa on haluttu huomioida myös monia säveltäjien juhlavuosia. Avajaiskonsertissa esitetään 120 vuotta sitten syntyneen ja Lapin ystävänä tunnetun Helvi Leiviskän Pianokvartetto. Konsertteihin on sisällytetty myös alkukesästä edesmenneen Kaija Saariahon ja 90-vuotta täyttävän Per Nørgårdin teoksia.

Kansainvälistä uraa tehneen kamariorkesterin lisäksi festivaalilla esiintyy kiinnostavia nuoremman polven suomalaisia ja kansainvälisiä huipputason muusikoita muun muassa Italiasta, Ranskasta ja Ruotsista. Jousien, huilun ja pianon lisäksi tämän vuoden instrumenttivalikoimaan kuuluvat harppu ja kitara. Uutta ovat live-elektroniikkaa hyödyntävät teokset. 

Jo ennen varsinaisen festivaalin alkua keskiviikkona 26.7. tapahtuman taiteilijat vaeltavat tapahtumapaikoilla ja tuovat pop up musiikkitervehdyksiä alueen asukkaille ja matkailijoille.

Luosto soi! -festivaalin järjestää vuonna 2019 perustettu Kuusikko soi ry. Festivaalin päätukijoita ovat Sodankylän kunta, Lapin rahasto, Taiteiden edistämiskeskus Taike ja Boliden Kevitsa.


Tiedote 7.6.2023

Kesän 2023 festivaaliuutuus – suomalaisia runoja ja sävelmiä Aittakurussa

Luosto soi! -festivaalin perjantain 28.7. iltakonsertissa Aittakurun ulkoilmalavalla kuullaan luontoteemoista kumpuava Ilmatar-esitys. Se koostuu yli 20 tutusta ja rakastetusta luonnosta kertovasta suomalaisesta runosta ja sävelmästä.

Illan esiintyjiä ovat Eija Ahvo (laulu, runot ja rumpu), Juho Punkeri (laulu ja viulu) ja Tuula Hällström (piano). Trion yhteistyö alkoi vuonna 2019 talviaiheisella Joulutarina-esityksellä, joka myös levytettiin. Ilmattaressa siirrytään kevään ja kesän teemoihin.

Eija Ahvo on näyttelijä ja laulaja, jota voi nähdä ja kuulla niin konserttisaleissa kuin teatterilavoilla. Esiintymisten lisäksi Ahvo on toiminut vuodesta 1986 lähtien UNICEFin Hyvän tahdon lähettiläänä ja sai Pro Finlandia ‑mitalin vuonna 2018.

Tenori Juho Punkeri on niittänyt kansainvälistäkin mainetta erityisesti vanhan musiikin ja liedin tulkkina. Hän esiintyy aktiivisesti useiden orkestereiden ja kuorojen kanssa. Punkeri on voittanut useita palkintoja, muun muassa Helsinki Lied -kilpailun.

Pianisti Tuula Hällström kertoo olevansa viehättynyt erityisesti yhteismusisoinnista. Hän on esiintynyt ja levyttänyt useiden laulajien kanssa ja voitti Suomen lied-pianistikilpailun vuonna 1999.

Esityksen ohjelmaa rakentaessaan taiteilijat huomasivat, että luonto on läsnä lähes jokaisen suomalaisen kirjoittajan ja säveltäjän tuotannossa. Eija Ahvo arvioi, että luontoteemat ovat suomalaisille tärkeitä ja läheisiä. Ilmatar haluaakin tänä kiireisenä ja sodankin repimänä aikana vahvistaa hyvinvointia edistäviä ja voimaannuttavia luontokokemuksia.

– Ajattelen, että meillä ihmisillä on aivoissa tunnehetulat, ja taiteilijoiden tehtävänä on hivellä ja helliä niitä, kuvailee Ahvo.

Yhteiset luontokokemukset tarjoavat alustan esiintyjien ja yleisön tunnetason vuoropuhelulle, mitä Aittakurun ainutlaatuinen luonnon muovaama kivinen kurukatsomo entisestään vahvistaa.

Esityksessä kuullaan muun muassa Aarre Merikannon, Heikki Sarmannon, Oskar Merikannon, Ilmari Hannikaisen, Yrjö Kilpisen ja Toni Edelmannin musiikkia. Runoja on valittu muun muassa Eino Leinon, Eeva Kilven, Edith Södergranin, Katri Valan, Aaro Hellaakosken ja Tommy Tabermannin tuotannoista.

Luosto soi! -festivaali järjestetään 27.-30.7. Luostolla, Pyhätunturilla ja Sodankylässä. Festivaalin taiteellinen johtaja on suomalaisamerikkalainen kapellimestari ja viulisti Aku Sorensen.


Tiedote 16.5.2023

Valoisan kesäyön konsertissa Pyhätunturilla muistetaan pahuuden ja sodan uhreja

Kesän 2023 Luosto soi! -festivaalin konsertti Tämä pimeä maailma on valitettavan ajankohtainen, kun sota ja pahuus riehuvat keskellä Eurooppa.

Luontokeskus Naavassa Pyhätunturilla perjantai-iltana 28.7. pidettävässä konsertissa kuullaan muun muassa George Crumbin (1929 – 2022) Black Angels, joka kulkee lisänimellä Thirteen Images from the Dark Lands. Sitä on pidetty surulauluna pitkään jatkuneelle Vietnamin sodalle. Teos onkin yksi aikakautemme merkittävimpiä nykymusiikkiteoksia.

Crumbin sähköjousikvarteton päiväykseksi on merkitty perjantai 13. maaliskuuta 1970, millä säveltäjä viittaa Vietnamin sodan verisimpiin aikoihin. Teoksen sanomalla onkin selkeä yhtymäkohta Ukrainan murhenäytelmään, heijasteleehan teos ihmisen sokeaa pahuutta.

Teos jakautuu kolmeen osaan ja kolmeentoista lyhyeen jaksoon. Ensimmäisen osan ”sähköisten hyönteisten” on usein tulkittu olevan amerikkalaisia hyökkäyshelikoptereita.  Teoksen edetessä Crumb on lainannut teemoja keskiajan ja barokkisäveltäjien paholaismusiikista sekä Schubertin erittäin tunnetusta jousikvartetosta Tyttö ja kuolema.

Jousisoittimien lisäksi muusikot hyödyntävät huikeaa kombinaatiota lyömäsoittimia, joina toimivat viinilasit, tam-gongit ja muut eksoottiset soittimet.

Black Angelsissä soittavat Elisar Riddelin (viulu), Joonas Pekonen (viulu), Vuokko Lahtinen (alttoviulu) ja Saara Särkimäki (sello). Sähköisyys jousikvartettoon toteutetaan mikrofonien ja kaiuttimien avulla.

Maailma ei kuitenkaan ole tyystin pimeä. Valon iltaan tuo Johann Sebastian Bachin iki-ihana Partita a-molli huilulle. Huilun sointi tuo toivon kipinän epätoivon keskelle ja muistuttaa meitä valosta pimeydessä. Teos kuljettaa kuulijoitaan muiden konsertissa esitettävien teosten lomassa luoden konsertille ainutlaatuisen rytmin.

Partitan taituroi Italian-sveitsiläinen huilisti Livia Schweizer, joka esiintyy Luosto soi! -festivaalilla kolmatta kertaa.

– Luoston luonto on voimakkainta ja kauneinta, mitä olen eläessäni kohdannut. Siellä soittaessani koen, että hiljaisuus ja musiikki yhdistävät meidät hyvin erityisellä tavalla. Mahdollisuus soittaa Luostolla ja kuunnella luonnon ääniä on ainutlaatuinen maaginen kokemus, jota muusikot ovat vuosien ajan kutsuneet Luoston hengeksi, kuvailee Schweizer.

Uutta kesän 2023 festivaalilla ovat elektroniikkaa hyödyntävät teokset. Elektronisista osuuksista läpi festivaalin vastaa suomalainen Joel Word. Black Angelsin tehosteiden lisäksi hän tekee tietokoneohjelmilla live-äänenmuokkausta, josta esimerkkinä on samassa konsertissa kuultava Kaija Saariahon Fall.  Saariahon tuotantoa esitetään myös festivaalin päätöskonsertissa.

Perjantai-illan konsertissa kuullaan lisäksi Bent Sørensenin The Shadows of Silence

Luosto soi! -festivaali järjestetään 27.-30.7. Luostolla, Pyhätunturilla ja Sodankylässä. Festivaalin taiteellinen johtaja on suomalaisamerikkalainen kapellimestari ja viulisti Aku Sorensen.


Tiedote 2.2.2023

Pääesiintyjäksi tulee Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri

Ensi kesänä kolmannen kerran Luostolla, Pyhätunturilla ja Sodankylässä järjestettävän Luosto soi! festivaalin ohjelma on julkaistu. Pääkonsertissa Ukko-Luostolla tulee esiintymään kansainvälisesti arvostettu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Malin Bromanin johdolla solistinaan sellisti Tomas Djupsjöbacka.

Vuonna 1972 perustetulla Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterilla on laaja ohjelmisto barokista tähän päivään. Orkesteri on kantaesittänyt yli 190 teosta ja tehnyt yli 80 äänitettä, jotka ovat herättäneet kansainvälistä huomiota. Viulisti Malin Broman aloitti orkesterin taiteellisena johtajana vuonna 2019.

Nelipäiväinen klassisen musiikin festivaali järjestetään Lapin tunturimaisemissa 27.-30.7. Festivaalin teemana on maasta taivaaseen. Pääkonsertti on lauantaina 29.7. Ukko-Luoston ulkoilmalavalla. 

– Mikä olisikaan parempi paikka tämän vuoden teemalle kuin Luostotunturi, jossa ollaan maan ja taivaan valtakuntien välissä. Festivaalin ohjelmiston työstäminen tarjosi mahdollisuuden tutkia maan ja maanalaisen sekä taivaan fyysisiä ja metafyysisiä aspekteja, kuvailee festivaalin taiteellinen johtaja Aku Sorensen.

Esityksiä on yhteensä 10. Jo ennen varsinaisen festivaalin alkua keskiviikkona 26.7. tapahtuman taiteilijat vaeltavat tapahtumapaikoilla ja tuovat pop up musiikkitervehdyksiä alueen asukkaille ja matkailijoille.

Festivaalin ohjelmistossa on jälleen monipuolinen kattaus orkesteri- ja kamarimusiikkia sekä sooloesityksiä. Mukana on tuttuja klassikoita kuten Franz Schubertin Jousikvintetto ja Johannes Brahmsin Jousisekstetto nro. 2, uudempaa musiikkia ja harvemmin kuultuja teoksia sekä nykymusiikkia edustava George Crumbin Black Angels

Ohjelmiston suunnittelussa on haluttu huomioida myös monia säveltäjien juhlavuosia. Avajaiskonsertissa esitetään 120 vuotta sitten syntyneen ja Lapin ystävänä tunnetun Helvi Leiviskän Pianokvartetto. Konsertteihin on sisällytetty myös 70 vuotta täyttäneen Kaija Saariahon ja 90-vuotta täyttävän Per Nørgårdin teoksia.

Kansainvälistä uraa tehneen kamariorkesterin lisäksi festivaalilla esiintyy kiinnostavia nuoremman polven suomalaisia ja kansainvälisiä huipputason muusikoita muun muassa Italiasta, Ranskasta ja Ruotsista. Jousien, huilun ja pianon lisäksi tämän vuoden instrumenttivalikoimaan kuuluvat harppu ja kitara. 

Festivaalilla vierailee myös brittiläinen sopraano Olivia Moss, joka on palkittu muun muassa vuonna 2021 toisella palkinnolla Helsinki Lied kilpailussa. Mossia kuullaan lauantai-iltana festivaalin maateemaa ilmentävällä Lampivaaran Ametistikaivoksella.

Uutta vuodelle 2023 ovat live-elektroniikkaa hyödyntävät teokset. Kiinnostava uutuus on myös perjantain 28.7. Aittakurun ulkoilmalavan esitys, jossa yhdistyvät runot ja laulu. Konsertissa kuullaan rakastettujen suomalaisten runoilijoiden ja säveltäjien teoksia näyttelijä Eija Ahvon, tenori Juho Punkerin ja pianisti Tuula Hällströmin esittäminä.

Luosto soi! -festivaalin järjestää vuonna 2019 perustettu Kuusikko soi ry.