Saara Kurki, alttoviulu

Saara Kurki, alttoviulu

Kuva Emma Mali

Alttoviulisti Saara Kurki on valmistunut musiikin maisteriksi Tukholman kuninkaallisesta musiikkikorkeakoulusta Edsbergistä, jossa hän opiskeli Malin Bromanin johdolla. Tällä hetkellä hän täydentää opintojaan Sibelius-Akatemiassa Atte Kilpeläisen oppilaana ja työskentelee freelance-muusikkona ympäri Suomea.

Kurki on toiminut sooloalttoviulistin sijaisena Lapin kamariorkesterissa sekä äänenjohtajan sijaisena Tampere Filharmoniassa. Hän on soittanut myös Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Tapiola Sinfoniettan ja Kamariorkesteri Avantin riveissä. Uutena aluevalloituksena keväällä 2023 on Kansallisteatterin näytelmä Nuoret idealistit, jossa kuullaan Juhani Nuorvalan säveltämää musiikkia alttoviululle ja harpulle. 

Tampereen alttoviulukilpailussa 2017 Kurki palkittiin toisella sijalla ja hän esiintyi Tampere Filharmonian solistina. Syksyllä 2020 hän esiintyi Academy Woodwinds -orkesterin solistina.

Kurki on intohimoinen kamarimuusikko ja on esiintynyt muun muassa Crusell-festivaalilla, Avantin suvisoitossa ja kesäkonserttisarjassa, Aino Actén kamarifestivaalilla, Luosto soi! -festivaalilla sekä Kokkolan Syyskamari- ja Kamarikesä-festivaaleilla. Hänellä on käytössään OP Ryhmän Taidesäätiön Maussiell-alttoviulu vuodelta 1722.

<<< | >>>