Luosto soi! -valokuvakilpailun voitto kuvalla Pursuava kesäyö

Luosto soi! -valokuvakilpailun voitto kuvalla Pursuava kesäyö

Pursuava kesäyö

Kilpailun voittaja Heikki Juntti on Sinettässä asuva valokuvauksen harrastaja. Voittokuva Pursuava kesäyö on otettu kilpailun neljännellä jaksolla, kun kuvattiin loppukevättä, kesää ja yötöntä yötä. Lisäksi jaettiin kaksi kunniamainintaa.

Kilpailussa haettiin vuoden 2022 festivaalin satujen ja myyttien teemaa ilmentäviä kuvia. Kilpailuun saatiin 181 otosta, jotka on kuvattu Luostolla, Pyhätunturilla tai muilla pohjoisilla paikoilla.

Valokuvauksen harrastajille tarkoitettu Luosto soi! -valokuvakilpailu 6.9.2021 – 30.6.2022 toi uudenlaisen, vuodenkierron kattavan tapahtuman lappilaiseen kulttuurielämään.

Kilpailun ensimmäisen vaiheen tuomarina toimi rovaniemeläinen valokuvaaja Irma Kaarnes (ent. Varrio). Hän valitsi kultakin kuvausjaksolta finaaliin menevät kuvat, yhteensä 12 kuvaa.

– Kilpailun taso oli korkea. Kaikki finalistikuvat ilmensivät hienosti satujen ja myyttien teemaa. Kolmen kärjen valinta ei ollut helppo tehtävä, sanoo kilpailun voittajan ja kunniamaininnan saajat valinnut valokuvaaja Kaisa Sirén.

Kilpailun voittanut Heikki Juntti on harrastanut valokuvausta jo 45 vuotta. Hän oli nuorena aktiivinen lintuharrastaja ja kuvasi aluksi lintuja. Viime aikoina hän on hakenut uutta tyyliä ja pyrkii vangitsemaan kuviinsa erityisesti tunnelmaa. Hänen kuvissaan valo ja valaistus ovat tärkeässä roolissa.

Sirén toteaa arviossaan, että Heikki Juntin kuva pursuaa voimaa, energiaa ja kultaista kesäyön valoa. Se on lappilaista luontomaisemaa parhaimmillaan. Kuvan upea valo luo mystisen tunnelman, jota lyhyt syväterävyys tukee mainiosti. Taustalta tuleva vastavalo luo syvyyttä kuvaan, joka kutsuu pohtimaan, mitä tuolla maan tasalla liikkuu. Kuvaaja on malttanut kaivautua tarpeeksi matalalle kunttaan ja ottanut kuvan hienosta perspektiivistä.

Kunniamaininnan saivat kotkalainen ruskaretkellä Lapissa käynyt Timo Vesterinen kuvalla Häivähdys punaisesta ja oululainen Tuulikki Korhonen alkutalven ja kaamosajan kuvalla Kaamoksen valoa.

Häivähdys punaista

Timo Vesterisen useamman kuvan yhdistämisellä on luotu maaginen tunnelma, joka vie ajatukset tuhansien vuosien taakse, aikaan ennen modernia yhteiskuntaa ja elämää. Jäkälät muodostavat kiven pinnalle kuvioita, jotka muistuttavat vanhoja kalliomaalauksia. Upeat puut ja kynttiläkuuset huokuvat aikaa, jolloin moottorisahaa ei vielä ollut keksitty.

Kaamoksen valoa

Tuulikki Korhosen kuva todistaa hienosti vääräksi väitteen, että sydäntalven hiljainen metsä olisi eloton. Puut ja kasvit saattavat nukkua talviuntaan, mutta ahkerat tintit pitävät metsän asuttuna. Kuvan upea vastavalo tuo lämpöä metsän maailmaan ja toivoa taas pian nousevasta auringosta. 

Voittaja saa palkinnoksi 500 euron lahjakortin valokuvausalan liikkeeseen.

Valokuvakilpailun finaaliin päässeisiin kuviin voi tutusta Luosto soi! -festivaalin aikana 27.-31.7. Lapland Hotels Luostotunturin aulassa ja verkossa osoitteessa https://luostosoi.fi/luosto-soi-valokuvakilpailu/.

Festivaalin jälkeen näyttely siirtyy Sodankylän kunnantalolle, jossa näyttelyyn voi tutustua 8.-31.8. kunnantalon aukioloaikoina.

Valokuvakilpailua on tukenut Fotonordic Oy.