Mitä jälkiä jätämme?
Mikä meistä jää kaikumaan? Mitä historia sanoo meistä – vai sanooko mitään? Festivaalin viimeisessä konsertissa kysymme, mikä meidän viestimme on tulevaisuudelle. Jääköhän tästä festivaalista mitään jälkeä?
Konserttimme alkaa Kalevi Ahon (s. 1949) teoksella. Aho on suomalaisen musiikin tärkeimpiä vaikuttajia. Hän on toiminut useiden suomalaisten musiikki- ja kulttuurijärjestöjen johdossa, opettanut musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa ja sävellystä Sibelius-Akatemiassa, kirjoittanut useita kirjoja sekä säveltänyt valtavan määrän musiikkia. Luostolle Aho on erityisen tärkeä: musiikki saapui Ukko-Luostolle hänen Luosto-sinfoniansa myötä, ja Ahon musiikkia on esitetty jokaisella Luosto soi! -festivaalilla.
Lamento on kahdelle viululle kirjoitettu teos, jonka Aho sävelsi vuonna 2001 viulisti Sakari Laukolan muistolle. Teoksen päämotiivi perustuu Laukolan nimeen muokattuihin nuotteihin: (e)s-a-a-r(e)-la-la.
Aho on kuvannut duettoa näin: ”Empivästä alusta sävellys nopeutuu vähitellen ja kasvaa kohti korkeuksia kipuavaan nousuun. Lopussa teosta vallitsee useaan kertaan toistuva yksinkertainen aihelma, eränlainen musiikillinen hyvästijätön ele”.
Rebecca Clarke (1886-1979) oli brittiläinen säveltäjä ja yksi aikansa johtavista alttoviulisteista. Hän oli yksi ensimmäisistä naisista, joka kiinnitettiin ammattiorkesteriin vuonna 1912. Uransa aikana Clarke kiersi maailmalla solistina ja kamarimuusikkona.
Kun toinen maailmansota syttyi vuonna 1939, Clarke oli vierailulla Yhdysvalloissa. Hänellä ei ollut mahdollisuutta matkustaa kotiin Lontooseen, koska hänet nähtiin säveltäjänä ”turhana suuna”. Seuratessaan kaukaa sodan kauhuja Clarke sävelsi Prelude, Allegro, and Pastorale –nimisen dueton.
Teoksen harvinaista instrumentaatiota Clarke selitti sillä, että hänen Britanniassa oleva veljensä oli harrastanut klarinetinsoittoa. Teos olikin tavallaan sävelletty heille yhteiseksi, vaikkeivat he sitä koskaan yhdessä soittaneetkaan. Nimensä mukaisesti teoksessa on kolme osaa: Prelude, Allegro ja Pastorale.
Ahon ja Clarken duettoja seuraa belgialaisen säveltäjä ja viulisti Eugène Ysaÿen (1848-1931) Viulusonaatti nro 2. Ysaÿe on ehkä Paganinin jälkeen tärkeimpiä virtuoosiviulisteja, ja hänen kuusi sooloviulusonaattiaan ovat erittäin keskeinen osa viuluohjelmistoa.
Konsertissa kuultavassa sonaatissa on varsinkin rakenteessaan vahvoja vaikutteita säveltäjä Johann Sebastian Bachilta. Ensimmäinen osa, lisänimeltä Obsessio vie nämä kuitenkin uudelle tasolle. Useilla Bachin E-duuri partitan lainauksilla Ysaÿe osoittaa vahvaa Bach-intohimoaan. Toinen läpikuultava teema kumpuaa katolisen messun tuomion päivän teemasta Dies irae.
Konsertin ja koko festivaalin päättää jo toisena peräkkäisenä vuonna saksalaisen säveltäjän Johannes Brahmsin (1833-1897) teos. Yhtenä musiikinhistorian kolmesta suuresta B:stä (Bach, Beethoven ja Brahms) hän on edelleen romantiikan suurimpia nimiä. Erityisesti hänen sinfoniansa ja kamarimusiikkinsa ovat keskeinen osa klassisen musiikin kaanonia.
Vuonna 1890 Brahms päätti lopettaa säveltämisen, ja tuolloin 57-vuotias säveltäjä poltti nuottivihkonsa. Vain vuotta myöhemmin kuitenkin hänet vietiin klarinetisti Richard Mühlfieldin resitaaliin, ja Brahms löysi taas inspiraation. Seuraavien vuosien aikana hän sävelsi viisi merkittävää kamarimusiikkiteosta klarinetille. Niistä tunnetuin on tässä konsertissa kuultava neliosainen Klarinettikvintetto, joka on täynnä laulavia melodioita ja lämmintä tekstuuria. Teos jäi yhdeksi säveltäjän viimeisistä, mutta jätti pysyvän jäljen musiikin historiaan.
Luostoi soi! -festivaali 2024 >>>