Luosto soi!

Luosto soi! tuo vaihtelua oopperatyöhön – sopraano Emma Mustaniemi odottaa innolla festivaalidebyyttiään

Teksti Saila Vaara
Kuva Emma Mustaniemen kotialbumi

Emma Mustaniemi saapuu tänä kesänä ensimmäistä kertaa Luosto soi! -festivaalille. Hän on kuullut tapahtumasta pelkästään hyvää ja odottaa jo innolla kamarimusiikkikokemusta luonnon keskellä.

Sopraano Emma Mustaniemi esiintyy tänä kesänä ensimmäistä kertaa Luosto soi! -festivaalilla. Kun kutsu tuli, päätös lähteä mukaan oli helppo.

”Heti kun Aku kysyi, pyysin töistä vapaata. On tosi innostavaa päästä mukaan Luosto soi! -festivaalin kaltaiseen tapahtumaan tekemään musiikkia. Luonto on minulle tärkeä voimavara, sillä se tukee hyvinvointia ja inspiroi myös taiteellista työtäni”, Mustaniemi kertoo.

Viime aikoina hän on työskennellyt pääasiassa oopperan parissa, ja kamarimusiikki tarjoaa vaihtelua arkeen. Se tuo laulamiseen toisenlaisen näkökulman.

”Kamarimusiikissa olen osa yhtyettä, en niinkään yksittäinen solisti. Äänestä tulee yksi soittimista ja esiintyessä etsitään yhteistä sävyä muiden soittajien kanssa. Se on erilaista kuin lavalla roolihahmossa oleminen”, hän kuvailee.

”Lapissa on erityinen tunnelma” 

Vaikka Luosto on Mustaniemelle uusi paikka, Lapin luonto on hänelle jo entuudestaan tuttu. Muutama vuosi takaperin tehty Hetta–Pallas-vaellus jätti häneen vahvan muistijäljen.

”Lapissa on erityinen tunnelma. Se on rauhallinen ja antaa tilaa ajatella. Tuntuu, että siellä todella palautuu.”

Tulevat esiintymiset esimerkiksi Porttikosken lavalla ja rinneravintolassa tuovat mielenkiintoista vaihtelua esiintymiseen. 

”On virkistävää päästä esiintymään erilaisiin paikkoihin. Konserttisaleissa saattaa joskus olla muodollinen tunnelma. Luonnonläheiset ja rennot ympäristöt tuovat esitykseen toisenlaista otetta ja yleisökin on ehkä lähempänä”, Mustaniemi pohtii.

Uutta musiikkia ja tuttuja kollegoita

Mustaniemi kertoo, että kaikki festivaalilla esitettävät teokset ovat hänelle uusia, mikä tekee työskentelystä entistä kiinnostavampaa. Erityisesti hän nostaa esiin Clara Schumannin ja Ottorino Respighin musiikin.

”Respighin Auringonlasku oli täysin uusi tuttavuus, mutta ihastuin siihen heti. Se on todella kaunista musiikkia, ja on hienoa päästä esittämään tällaisia harvemmin kuultuja teoksia.”

Festivaalilla on mukana myös useita tuttuja kollegoita, mikä tekee osallistumisesta entistä luontevampaa. Samalla on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin.

”Tunnelma vaikuttaa tosi yhteisölliseltä. On kiva päästä viettämään aikaa muiden kanssa ja tekemään yhdessä musiikkia.”

TAITEILIJAHAASTATTELU – Sellisti Saara Särkimäki >>>

TAITEILIJAHAASTATTELU – Harpisti Hilda Kunnola >>>

TAITEILIJAHAASTATTELU – Sellisti Antto Tunkkari >>>

TAITEILIJAHAASTATTELU –Sopraano Emma Mustajärvi >>>