Kahdeksan vuoden Beethoven-matka saapuu päätökseensä Luosto soi! -festivaalilla

Kahdeksan vuoden Beethoven-matka saapuu päätökseensä Luosto soi! -festivaalilla

Pianisti Tarmo Järvilehdon vuonna 2018 Sodankylässä aloittama Ludwig van Beethovenin pianosonaattien konserttisarja saavuttaa päätöksensä tämän kesän Luosto soi! -festivaalilla. Kahdeksan vuoden aikana yleisö on saanut seurata poikkeuksellista musiikillista matkaa, joka huipentuu Luoston Keloravintolassa lauantaina 8. elokuuta järjestettävään päätöskonserttiin.

Matka päättyy -soolokonsertissa kuullaan kolme Beethovenin elämän ja säveltäjäuran merkkipaalua: ensimmäinen pianosonaatti Sonaatti 1 f-molli op. 2 nro 1, yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan Sonaatti 23 f-molli op. 57 ”Appassionata”sekä viimeiseksi jäänyt pianosonaatti Sonaatti 32 c-molli op. 111.

Konserttisarjan juuret ulottuvat aikaan ennen Luosto soi! -festivaalin syntyä. Kuusikko soi ry:n hallituksen puheenjohtaja Ali Arsalo kertoo, että ajatus sai alkunsa vuosia sitten Raudanjoella järjestetyistä kotikonserteista. Niiden suosio osoittautui nopeasti niin suureksi, että konsertteja alettiin järjestää Sodankylän kunnantalolla yhteistyössä kunnan kulttuuritoimen kanssa.

– Tarmo sitoutui julkisesti siihen, että hän tulee vuosien myötä soittamaan Sodankylässä kaikki Beethovenin pianosonaatit. Se on valtava taiteellinen hanke, sillä pianosonaatit muodostavat yhden pianomusiikin historian merkittävimmistä kokonaisuuksista, Arsalo kertoo.

Beethovenin pianosonaatit kuvaavat samalla osittain koko länsimaisen musiikin suurta murrosvaihetta. Niissä kuuluu siirtymä klassismin maailmasta kohti romantiikkaa, ja niiden vaikutus ulottuu käytännössä kaikkeen myöhempään pianomusiikkiin.

Konsertin ohjelma on rakennettu juhlistamaan tätä pitkää matkaa. Ensimmäinen sonaatti vie kuulijat nuoren Beethovenin maailmaan, Appassionata edustaa säveltäjän tuotannon dramaattisinta ja tunnetuinta huippua, ja viimeinen sonaatti avaa näkymän hänen myöhäiskautensa ainutlaatuiseen ilmaisuunsa.

– Halusimme tehdä tästä juhlatapahtuman. Konsertissa kuljetaan Beethovenin elinkaari alusta loppuun. Samalla päättyy myös Tarmon ja yleisön yhteinen kahdeksan vuoden mittainen matka näiden teosten parissa, Arsalo sanoo.

Pianisti Tarmo Järvilehto toimii Lahden konservatoriossa pianonsoiton lehtorina. Hän on esiintynyt laajasti Suomessa ja ulkomailla, minkä lisäksi hänet tunnetaan laajoista ohjelmakokonaisuuksistaan, joihin kuuluvat muun muassa Bachin kokoelma Das Wohltemperierte KlavierLisztinTranskendenttiset etydit ja Beethovenin pianosonaatit. Lisäksi hän on kantaesittänyt useiden suomalaisten säveltäjien teoksia ja tehnyt nauhoituksia Yleisradiolle.

Luosto soi! -festivaalin järjestää vuonna 2019 perustettu Kuusikko soi ry. Lippuja voi ostaa ennakkoon Ticketmasterin verkkokaupasta sekä festivaalin aikana festivaalitoimistosta ja konserttipaikkojen ovelta. 

Kuva Tuula Lampela