
Aku Sorensen on suomalaisamerikkalainen kapellimestari ja viulisti. Kaliforniassa syntynyt, nykyään pääasiassa Suomessa työskentelevä Sorensen on vieraillut mm. Suomen Kansallisbaletin, Turun filharmonisen orkesterin, Jyväskylä Sinfonian, Pori Sinfoniettan, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin ja Tapiola Sinfoniettan johdossa. Sorensen on toiminut Ylioppilaskunnan Soittajien ylikapellimestarina vuosina 2022-2026.
Maaliskuussa 2026 Sorensen voitti Manchesterissa kansainvälisen Siemens – Hallé International Conductors Competition -kapellimestarikilpailun. Syksyllä 2026 hän siirtyy kolmivuotiskaudeksi Hallé-orkesterin apulaiskapellimestariksi. Tehtävä sisältää muun muassa omien konserttien johtamista, työskentelyä orkesterin johdon ja vierailevien kapellimestareiden rinnalla sekä Hallé Youth Orchestran musiikillisena johtajana toimimisen.
Sorensenin erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat ohjelmointi ja kuratointi, erityisesti harvemmin esitetyn repertuaarin ja nykymusiikin integrointi konseptiohjelmiin. Hän on johtanut ja esittänyt lukuisia Suomen, Euroopan ja maailman kantaesityksiä sekä herättänyt henkiin monia menneisyyden unohdettuja teoksia.
Sorensen on valmistunut maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta Sakari Oramon kapellimestariluokalta ja saanut opetusta myös useilta muilta menestyneiltä kapellimestareilta, kuten Jorma Panulalta, Hannu Linnulta, Johannes Schlaeflilta, Roger Norringtonilta, Péter Eötvösiltä ja Jukka-Pekka Sarasteelta.
Sorensen on valmistunut myös musiikin kandidaatiksi Sibelius-Akatemiasta Merit Palaksen luokalta pääaineenaan viulu.
Kuva Mario Ramirez
