Lapin tunturimaisemissa 6.–9.8. järjestettävän Luosto soi! -festivaalin pääkonsertissa 8.8. Ukko-Luostolla esiintyy Kuopion kaupunginorkesteri kapellimestari Aku Sorensenin johdolla. Solistina kuullaan Suomen tämän hetken kysytyimpiin nuoriin laulajiin kuuluva baritoni Gabriel Kivivuori Sereno.
Klassisen musiikin festivaali järjestetään Luostolla, Pyhätunturilla ja Sodankylässä. Vuoden 2026 teemana on Matkalla, mikä kulkee läpi koko ohjelmiston aina yksinvaelluksesta ja Grand Tour -matkoista merille ja lopulta matkan päätepisteeseen saakka.
– Edessä on jälleen kerran aivan huikea festivaaliviikko. Meille on saapumassa upeita muusikoita, sekä ensikertalaisia että festivaalin vanhoja tuttuja, enkä henkilökohtaisesti malta odottaa, että pääsen kokemaan taas Luoston iloisen hengen niin konserteissa kuin kohtaamisissa talkoolaisten ja yleisön kanssa, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Aku Sorensen.
Festivaali käynnistyy jo keskiviikkona 5.8., jolloin muusikot esittävät maksuttomia pop up -esityksiä Pyhä-Luoston alueella ja Sodankylässä.
Varsinainen konserttiohjelma alkaa torstaina 6.8. Sodankylässä avajaiskonsertilla Yksinvaeltaja, jossa kuullaan muun muassa Kalevi Ahon, György Ligetin ja Franz Schubertin musiikkia. Matkamuistot-iltakonsertissa kuullaan matkoja ja paikkoja kuvaavia teoksia, kuten Tšaikovskin Muistoja Firenzestä.
Perjantaina 7.8. yleisö matkustaa musiikin mukana 1700- ja 1800-lukujen Eurooppaan Grand Tour -konsertissa Sodankylän vanhassa kirkossa. Musiikillisina matkakumppaneina toimivat muun muassa Joseph Bologne, Anna Bon ja Joseph Haydn.
Pyhätunturin Aittakurussa esiintyy tutkimusmatkailevaksi saksofoniyhtyeeksi itseään kuvaileva Saxtronauts, jonka konsertti vie kuulijat seikkailulle musiikin, luonnon ja mielikuvituksen rajamaille.
Revontulikappelissa järjestettävässä iltakonsertissa kuullaan Claude Debussyn, Ruth Crawford Seegerin ja Toivo Kuulan musiikkia. Ohjelma kuljettaa kuulijat modernismin rohkeista sävelmaisemista Debussyn hienovaraiseen sointimaailmaan ja päättyy Kuulan vaikuttavaan pianotrioon.
Pääkonsertissa lauantaina 8.8. Ukko-Luostolla Kuopion kaupunginorkesteria johtaa kapellimestari Aku Sorensen. Solistina kuullaan baritoni Gabriel Kivivuori Sereno, joka tulkitsee Ralph Vaughan Williamsin laulusarjan Matkalauluja. Lisäksi ohjelmassa kuullaan Kalevi Ahon teos …jäätyivät umpeen levottomat vedet sekä Felix Mendelssohnin rakastettu Sinfonia nro 3 ”Skottilainen”.
Lauantaina pääkonsertin jälkeen matka jatkuu merellisissä tunnelmissa Merelle! -konsertissa, ja illalla pianisti Tarmo Järvilehto päättää kahdeksan vuotta kestäneen Beethovenin pianosonaattisarjansa esittämällä kolme sonaattia, joiden joukossa järisyttävä Appassionata.
Festivaali huipentuu sunnuntaina 9.8. päätöskonserttiin Rajalla. Amy Beachin, Sally Beamishin ja Felix Mendelssohnin musiikki johdattaa kuulijat pohtimaan elämän rajoja, luopumista ja uuden alkua.
Festivaalilla esiintyy suomalaisia ja kansainvälisiä huippumuusikoita, ja konsertteja kuullaan jälleen Lapin ainutlaatuisissa miljöissä Luostolla, Pyhätunturissa ja Sodankylässä. Tänä vuonna yleisöä palvelevat myös maksuttomat kuljetukset konserttikohteisiin Luostolta ja Sodankylästä, mikä helpottaa liikkumista festivaalin aikana.
Kuva Tuomas Tenkanen
