
Kuva Heikki Tuuli
Kuva Luostolta Martin Malmgren
Martin Malmgren on ollut mukana Luosto soi! -festivaalilla alusta asti. Hän pitää tapahtumaa yhtenä kesän kohokohdista – festivaalina, joka tarjoaa harvinaisuuksia ja musiikillisia löytöjä vuodesta toiseen.
Pianisti Martin Malmgren ei epäröinyt hetkeäkään, kun häneltä kysyttiin, haluaako hän palata Luostolle myös tänä kesänä. Luosto soi! on hänen mukaansa festivaali, joka erottuu joukosta monipuolisella ohjelmistollaan ja yllätyksellisyydellään.
”Monilla festivaaleilla soitetaan vain klassikoita, jotta yleisöä varmasti tulee. Luostolla ohjelmistoon on aina valittu myös vähemmän tunnettuja teoksia, mikä tekee siitä todella kiinnostavan.”
Tämän kesän odotetuimpiin hetkiin kuuluu Nikolai Medtnerin Pianokvintetto. Se on teos, josta Malmgren ja festivaalin taiteellinen johtaja Aku Sorensen ovat puhuneet jo festivaalin alusta lähtien. Nyt se on valittu Iltahämärä-päätöskonsertin viimeiseksi kappaleeksi.
”Olen soittanut sen aiemminkin ja joka kerta yleisö on ollut todella vaikuttunut. Muistan erään festivaalin Ruotsissa, jossa kriitikko kertoi yleisön olleen kyynelissä. Se on todella koskettava teos.”
Valkoinen poro ja muita ikimuistoisia hetkiä
Yksi Luosto soi! -festivaalin erityispiirteistä on poikkeukselliset esiintymispaikat. Viime kesänä Malmgren soitti Porttikosken tanssilavalla, ja konsertti jäi elävästi hänen mieleensä.
”Se oli todella kaunis paikka. Soitin Sibeliuksen kuuluisan Puusarjan, jossa yleisö ja minä olimme ympäröityinä useimmilla musiikissa kuvatuilla puulajeilla. Muistan, kuinka Hildalta (Kunnola) katkesi harpunkieli ja jouduimme odottamaan, että uusi kieli saatiin tuotua paikalle. Konsertti kuitenkin jatkui normaalisti, vain esiintymisjärjestystä jouduttiin muuttamaan.”
Toinen erityinen muisto on kesältä 2022, kun Malmgren esiintyi Rahmaninovin toisen pianokonserton solistina Polyteknikkojen Orkesterissa. Ukko-Luoston lavalla pidettyä kenraaliharjoitusta seurasi koko harjoituksen ajan valkoinen poro.
Hyvin järjestetty festivaali ja monipuolinen ohjelmisto
Malmgren arvostaa suuresti sitä, kuinka hyvin Luosto soi! -festivaali on järjestetty.
”Olen itsekin ollut mukana järjestämässä konsertteja ja tapahtumia, ja tiedän, kuinka vaikeaa se on. Luostolla kaikki on aina mietitty valmiiksi pienintä yksityiskohtaa myöten.”
Hän nostaa esiin myös taiteellisen johtajan Aku Sorensenin rohkeuden ohjelmistovalinnoissaan.
”On hienoa, että Aku on rakentanut näin monipuolisen festivaalin ja valinnut ohjelmaan myös harvinaisempia teoksia. En koskaan unohda ohjelmaa, jossa esitettiin Sørensenin, Saariahon ja Crumbin tummaa nykymusiikkia sekä Bachia – lähes täydellisessä pimeydessä lumoutuneelle yleisölle. Klassisen musiikin tuominen paikkoihin, joissa sitä kuullaan harvoin, on jo sinänsä ihailtavaa, mutta myös niin monien harvinaisten aarteiden sisällyttäminen ohjelmistoon tekee Luostosta ainutlaatuisen suomalaisessa kesän festivaalimaailmassa.”
Malmgren suosittelee festivaalia lämpimästi kaikille musiikin ystäville. Hän uskoo, että monipuolisesta ohjelmistosta jokainen festivaalivieras löytää varmasti jotain uutta ja mielenkiintoista.
”Tututkin teokset esitetään täällä usein uudenlaisissa kontekstissa, mikä tekee konserteista aina yllätyksellisiä.”
TAITEILIJAHAASTATTELU – Sellisti Saara Särkimäki >>>
TAITEILIJAHAASTATTELU – Harpisti Hilda Kunnola >>>
TAITEILIJAHAASTATTELU – Sopraano Emma Mustajärvi >>>
TAITEILIJAHAASTATTELU – Sellisti Antto Tunkkari >>>
TAITEILIJAHAASTATTELU – Pianisti Martin Malmgren >>>