Joona Lintunen, kitara

Joona Lintunen, kitara

Kuva Mika Kirsi

Joona Lintunen aloitti kitaransoiton 9-vuotiaana Huittisten musiikkiopistossa Ilpo Vuorenojan opettamana. Kolmen vuoden kitaraopintojensa aikana hän suoritti perustasotutkinnot, jonka jälkeen hän siirtyi Porin Palmgren-konservatorioon, jossa hänen kitaraopettajanaan toimi Juha-Pekka Peltonen. 

Vuonna 2013 Lintunen pääsi opiskelemaan maineikkaaseen Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja jatkoi kitaraopintojaan opettaja Andrzej Wilkusin johdolla. 

Syksyllä 2015 Lintunen aloitti ammattiopintonsa Sibelius-Akatemiassa tähtäimenä musiikin maisterin tutkinto. Opettajina ovat olleet Jukka Savijoki, Andrzej Wilkus ja viimeisempänä Petri Kumela. Maisterin tutkinnon Lintunen suoritti joulukuussa 2020.

Vuonna 2019 syksyllä Lintunen lähti opiskelemaan vuodeksi Sevillan konservatorioon täydentääkseen kitaraopintojaan. Vaihtokoulutuksessa Sevillassa hänen opettajanaan toimi professori Antonio Duro. 

Lintunen on täydentänyt opintojaan eri mestarikursseilla, joita ovat pitäneet lukuisat nimekkäät kitaraprofessorit kuten Tilman Hoppstock, Judicael Perroy, Lorenzo Micheli, Lukas Kuropaczewski ja Margarita Escarpa. 

Kitaransoiton lisäksi Lintunen on opiskellut klassista ja pop-jazzlaulua. 

Lintunen on esiintynyt mm. Italiassa, Espanjassa ja Turkissa. Lisäksi hän on esiintynyt mm. Kansallisoopperassa, Kulttuurirahaston vuosijuhlassa sekä Sibafest- ja Tampere Guitar festival- ja Kitara Nova- festivaaleilla. Lintunen on soittanut myös Kulttuuriykkönen-nimeä kantavassa radio-ohjelmassa. 

Lintunen on tunnettu lämpimästä ja iloisesta lavakarismastaan.

<<< |  >>>